Tampereen Pursiseura R.Y., Kekkosenkatu 10, 33100 Tampere [kartta]

Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki junnusta nestoriin, kunhan osaat purjehtia itsenäisesti 1-8 m/s tuulessa, ja olet perehtynyt väistämissääntöihin.

Ensin on tietoa tapahtumasta yleisesti, ja sen jälkeen purjehdusohjeet.

SRS-kevytveneregatta on lähtökohtaisesti maksuton, mutta kehoitamme ilmoittautumisen yhteydessä antamaan vapaaehtoisen kilpailumaksun. Tällä vapaaehtoissummalla katetaan kilpailun palkintokustannukset.

Osallistua saa esimerkiksi TaPSin rannasta löytyvillä jollaluokilla, sekä 606 ja 2.4 mR-veneillä. Lisäksi klikkaamalla tästä, näet muutkin veneet, joilla saa osallistua. Mikäli osallistujalla on vene, jolle ei löydy tasoituslukua yllä olevasta listasta, voidaan siitä neuvotella etukäteen ennen kisaa. Jos ei ole omaa venettä, ja kiinnostaa osallistua, kysy esimerkiksi junioriohjaajilta lainajollista. Ainakin Optareita ja Zoomeja löytyy paljon.

Ideana on koota mahdollisimman paljon erilaisia kevytveneitä samaan lähtöpisteeseen, josta lähdemme yhteisesti kiertämään rataa, jonka voi nähdä tämän julkaisun lopusta. Kaikilta maaliintulijoilta otetaan ylös aika, ja tasoitusluvulla laskettuna nopeimmat saattavat jopa tulla palkituiksi rannassa. Turvavene kulkee lähettyvillä, sekä auttaa purjehtijoita tarpeen vaatiessa.

Ilmoittautuminen on järjestäjän mieltä huojentavaa tehdä etukäteen, muttei pakollista. Veneet voidaan valita tapahtumapäivänä rannassa, jolloin tietoja ei pysty lomakkeeseen etukäteen täyttämäänkään. Jos tulet omalla tai etukäteen sovitulla lainajollalla, ilmoittautumaan pääset klikkaamalla tästä.

Kilpailulautakunta varaa oikeuden muuttaa purjehdusohjeita kaksi (2) tuntia ennen varoitusviestiä.

Ilmoittautumiset

8
Tähkä T [2] Teemu R Iina R Jalo L Altti L Sohvi L Roope R Ronja P
2
PLATON Joel H
37
Onni M Elias M Daniela S Tähkä T Arttu P Onni V Elina V Akseli O Onni A Vilho Å Stella G Kerttu K Kerttu K [2] Alex H Emma P Altti L [2] Hertta R Venla S Lasse L Johanna R Axel V Annariikka R Martti K Axel V [2] Axel V [3] Vilho S Seela Joona P Eelis H Martti S Onni L Lenni L Dromo R Noel J Enzo P Inka M Stella G [2]

Kommentoi...

Akseli

Moikka, on!

Kommentoi tapahtumaa: Kirjaudu jäsensivuille tai liity joukkueeseen.

Avoin ilmoittautuminen vieraileville pelaajille

Tilastot

Ohjaaja 3 0
Punainen 2 0
Junnupäällikkö 0 0
Sininen 0 2
Vastuuohjaaja 3 0
Joukkueen ulkopuoliset 0
Yhteensä In 8 Out 2
Edellinen / Seuraava In Out
Sininen ryhmä Ke 26.7.2023 klo 17:00 6 2
Punainen ryhmä To 27.7.2023 klo 17:00 2 1
Tapahtuma La 29.7.2023 klo 11:00 8 2
Sininen ryhmä Ma 31.7.2023 klo 17:00 4 2
Punainen ryhmä Ti 1.8.2023 klo 17:00 4 0

Näytä kaikki tapahtumat